Vaikka viime postauksessa sanoinkin, että isot pojat ja Carlos viilettävät menemään, eivät ne silti ole vielä täysin kotiutuneet. Pedro ja Pablo tulevat kyllä häkistä ulos, mutta ovat silti edelleen hyvin varovaisia ja pienenkin äänen kuullessaan ryntäävät takaisin häkkiin.
Pedro ei tullut tänäänkään häkistä ulos kuin hetkeksi.
Carloskin oli todella peloissaan, vaikka edellispäivänä se tutki jo pesuhuoneenkin kun ovi oli jäänyt raolleen.
Ennen tänne muuttoamme asuin remontin vuoksi rottien kanssa vanhempieni luona pari viikkoa. Siellä pienet ja isot pojat tutkivat joka nurkan huoneestani jo melkein ensimmäisenä päivänä. Jopa Hugo ja Osmokin laskeutuivat sängyltä lattialle tutkimaan. Pablokin näytti, että papparainenkin osaa vielä kiivetä - se kiipesi tuolin selkänojan sarjoja pitkin ikkunalaudalle.
Täällä kuitenkin rotat ovat todellisia jänishousuja. Epäilen vahvasti, että se johtuu kissan hajusta. Vanhempieni luona haisi koira, mutta pojat ovat jo tottuneet koiran hajuun vaatteissani ja onhan koirani välillä käynyt kyläilemässäkin luonamme.
Olisko jotain vinkkejä jolla pojat saisi uskaltautumaan ulos häkistä paremmin? Liikunnan puute ei tee kellekkään hyvää, ja varsinkin pienet ovat alkaneet lihoa :S
Lisäksi pojat ovat kutisseet jo pitkään, ruoan vaihdoksesta asti. Vaihdoimme pelletin takaisin siemenseokseen, mutta kutina jatkui. Mitään loisia ei näkynyt, mutta rottien ihot olivat aika kuivia, joten ajattelin sen johtuvan liian kuivasta huoneilmasta. Kosteuden lisääminenkään ei auttanut, joten loishäädin pojat varmuuden vuoksi. Kutina jatkuu edelleen.
Carloksella on paljon rupia ylävartalossa, olen laittanut niihin Aloevera-geeliä ja alkavat parantua, mutta tuntuu, että niitä tulee vain koko ajan lisää. Muilla on muutama pieni rupi siellä täällä, mutta kutisevat myöskin paljon. Pesin pojat ihoa rauhoittavalla shampoolla, mutta se ei tuntunut paljoa auttavan. Rapsuttavat pääsääntöisesti kuonoa, kaulaa ja etutassuja.
Ruokavalio on nyt ollut pelkkää tuttua siemenseosta ja tuoreita ja tuttuja vihanneksia, eli ei mitään proteiinipitoista tai outoa ruokaa.
Osaisiko joku neuvoa, mistä kutina saattaisi johtua? Pitäisikö pojat kiikuttaa eläinlääkäriin, jos niillä on jokin loinen johon Frontline ei tehoa?
Yksi iso plussa tässä asunnossa on se, että eläinlääkäri on yhden korttelin päässä =)
Seuraavaan postaukseen lupaan laittaa kuvia kunhan niitä ehtii ensin ottamaan!
torstai 29. maaliskuuta 2012
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Kuulumisia vihdoinkin!
Täällä on tapahtunut yhtä jos toista, paljon paljon asioita, joita olisi hyvin voinut tulla blogiin kirjoittamaan aikasemmin. Mutta yksi asia ei vaan ole riittänyt; aika.
Ensinäkin lapin reissumme ei peruuntunut, vaan lähdin haikein mielin mukaan. Vanhempani kävivät poikia ruokkimassa ja katsomassa, mutta juoksemaan ne eivät päässeet. Tästä kiitos miehelle, joka ei suostunut antamaan poikia "tuntemattomalle" hoitoon. Pojilla siis olisi ollut tiedossa hoitopaikka jossa ne olisivat saaneet juosta jopa päivittäin. Tavallaan ymmärsin kyllä miehenkin kannan, mutta silti se ärsytti. Mies oli sitä mieltä, ettei varsinkaan Ticoa voi viedä ventovieraalle hoitoon, koska sen kunto voi romahtaa sillä aikaa. Silti hänestä oli parempi vaihtoehto että pojat jäävät kotiin ja vanhempani käyvät päivittäin niitä katsomassa ja Ticon kuntoa tarkastamassa.
No joka tapauksessa, pojat olivat täysissä ruumiin ja sielun voimissaan kun palasimme, virtaa olisi riittänyt vaikka mihin. Eikä ihme, olivathan ne joutuneet kököttämään melkein viikon mökissään. Mökki oli varattu meille viikoksi, mutta lähdimme jo päivää aikaisemmin ajamaan takaisin kotiin, niinpä uudenvuodenaatto meni autossa istuessa.
Mutta oli kyllä viimeinen reissu jonka ajaksi jätän pojat "oman onnensa" varaan, sen verran kova huoli oli ettei reissusta pystynyt täysin nauttimaan, vaikka muuten viikko oli enemmän kuin täydellinen. Paljon lunta, pakkasta, poroja, ihana mökki ja puusauna. Kamera jäi tietenkin kotiin.
Pari viikkoa sitten pääsimme vihdoin ja viimein muuttamaan remontin alta pois. Asumme siis nykyisin Martissa, kerrostalokaksiossa. Ihanaa. Ei enää ainuttakaan työkalua pitkin poikin asuntoa. Ei tarvitse miettiä mitä mies seuraavaksi alkaa remontoida.
Ikävämpi uutinen on miehen allergia. Alkuvuodesta se paheni niin paljon, että mies oli jatkuvasti sairaslomalla allergiasta johtuvien keuhkoputkentulehdusten ja astman vuoksi.
Varauduin jo pahimpaan. Muuton jälkeen tilanne tuntui toivottomalta, asunnossa oli aikaisemmin ollut kissa, ja joka paikka oli täynnä kissankarvoja ja hilsettä, ja mies sai niistäkin vakavia oireita. Siivosin asuntoa hullun lailla ja allergiaoireet alkoivat lievetä.
Poikien häkki asetettiin eteiseen, kuitenkin niin että näkevät olohuoneeseen ja ovat "keskeisellä" paikalla seuraamassa talon tapahtumia. Eteiseen rajattiin alue jossa pojat saavat juosta, ja aina kun ne ovat juosseet, imuroin ja pesen lattian. Allergia tuntuu pysyvän kurissa.
Rajattu alue ei kuitenkaan ole pikkupoikien mieleen. Tietenkään. Isot pojat kyllä viilettävät menemään, kuten Carloskin. Mutta Hugo ja Osmo eivät. Ne eivät vapaaehtoisesti tule häkistä ulos ja jos ne nostaa lattialle, ne kiipeävät takaisin. Nehän olivat tottuneet juoksemaan vain sohvalla, ja silloin kun totutin niitä juoksemaan lattialla, ne piiloutuivat lipaston alle kun eivät päässeet takaisin häkkiin. Nyt niitä ei voi enää miehen allergian vuoksi juoksuttaa sohvalla, joten minun pitää keksiä jotain, jolla saan pikkuisetkin nauttimaan vapaudestaan.
Pari kuukautta sitten aloitin iltalukion. Ja päivisin olen töissä. Töiden ja koulun väliin jää pari tuntia, ja siinä välissä pitäisi ehtiä juoksuttaa toinen laumasta, siivota rottahäkki siivouspäivinä ja rynnätä itsekin suihkuun. Kiirettä on siis ollut, varsinkin kun viikonloput ovat menneet asunnon järjestämiseen. Nyt tilanne alkaa onneksi muuton osalta rauhoittua, mutta aikaa ei siltikään hirveästi jää.
Tänään minulla oli vapaapäivä töistä, joten päätin herätä aikaisin juoksuttamaan poikia.
Turhaahan se oli, pojat ovat niin täysin kellon orjia, ettei niitä saa aamulla häkistä pois.
Kunhan tilanne tästä vähän tasoittuu, lupaan päivitellä vähän useammin kuulumisia!
Ensinäkin lapin reissumme ei peruuntunut, vaan lähdin haikein mielin mukaan. Vanhempani kävivät poikia ruokkimassa ja katsomassa, mutta juoksemaan ne eivät päässeet. Tästä kiitos miehelle, joka ei suostunut antamaan poikia "tuntemattomalle" hoitoon. Pojilla siis olisi ollut tiedossa hoitopaikka jossa ne olisivat saaneet juosta jopa päivittäin. Tavallaan ymmärsin kyllä miehenkin kannan, mutta silti se ärsytti. Mies oli sitä mieltä, ettei varsinkaan Ticoa voi viedä ventovieraalle hoitoon, koska sen kunto voi romahtaa sillä aikaa. Silti hänestä oli parempi vaihtoehto että pojat jäävät kotiin ja vanhempani käyvät päivittäin niitä katsomassa ja Ticon kuntoa tarkastamassa.
No joka tapauksessa, pojat olivat täysissä ruumiin ja sielun voimissaan kun palasimme, virtaa olisi riittänyt vaikka mihin. Eikä ihme, olivathan ne joutuneet kököttämään melkein viikon mökissään. Mökki oli varattu meille viikoksi, mutta lähdimme jo päivää aikaisemmin ajamaan takaisin kotiin, niinpä uudenvuodenaatto meni autossa istuessa.
Mutta oli kyllä viimeinen reissu jonka ajaksi jätän pojat "oman onnensa" varaan, sen verran kova huoli oli ettei reissusta pystynyt täysin nauttimaan, vaikka muuten viikko oli enemmän kuin täydellinen. Paljon lunta, pakkasta, poroja, ihana mökki ja puusauna. Kamera jäi tietenkin kotiin.
Pari viikkoa sitten pääsimme vihdoin ja viimein muuttamaan remontin alta pois. Asumme siis nykyisin Martissa, kerrostalokaksiossa. Ihanaa. Ei enää ainuttakaan työkalua pitkin poikin asuntoa. Ei tarvitse miettiä mitä mies seuraavaksi alkaa remontoida.
Ikävämpi uutinen on miehen allergia. Alkuvuodesta se paheni niin paljon, että mies oli jatkuvasti sairaslomalla allergiasta johtuvien keuhkoputkentulehdusten ja astman vuoksi.
Varauduin jo pahimpaan. Muuton jälkeen tilanne tuntui toivottomalta, asunnossa oli aikaisemmin ollut kissa, ja joka paikka oli täynnä kissankarvoja ja hilsettä, ja mies sai niistäkin vakavia oireita. Siivosin asuntoa hullun lailla ja allergiaoireet alkoivat lievetä.
Poikien häkki asetettiin eteiseen, kuitenkin niin että näkevät olohuoneeseen ja ovat "keskeisellä" paikalla seuraamassa talon tapahtumia. Eteiseen rajattiin alue jossa pojat saavat juosta, ja aina kun ne ovat juosseet, imuroin ja pesen lattian. Allergia tuntuu pysyvän kurissa.
Rajattu alue ei kuitenkaan ole pikkupoikien mieleen. Tietenkään. Isot pojat kyllä viilettävät menemään, kuten Carloskin. Mutta Hugo ja Osmo eivät. Ne eivät vapaaehtoisesti tule häkistä ulos ja jos ne nostaa lattialle, ne kiipeävät takaisin. Nehän olivat tottuneet juoksemaan vain sohvalla, ja silloin kun totutin niitä juoksemaan lattialla, ne piiloutuivat lipaston alle kun eivät päässeet takaisin häkkiin. Nyt niitä ei voi enää miehen allergian vuoksi juoksuttaa sohvalla, joten minun pitää keksiä jotain, jolla saan pikkuisetkin nauttimaan vapaudestaan.
Pari kuukautta sitten aloitin iltalukion. Ja päivisin olen töissä. Töiden ja koulun väliin jää pari tuntia, ja siinä välissä pitäisi ehtiä juoksuttaa toinen laumasta, siivota rottahäkki siivouspäivinä ja rynnätä itsekin suihkuun. Kiirettä on siis ollut, varsinkin kun viikonloput ovat menneet asunnon järjestämiseen. Nyt tilanne alkaa onneksi muuton osalta rauhoittua, mutta aikaa ei siltikään hirveästi jää.
Tänään minulla oli vapaapäivä töistä, joten päätin herätä aikaisin juoksuttamaan poikia.
Turhaahan se oli, pojat ovat niin täysin kellon orjia, ettei niitä saa aamulla häkistä pois.
Kunhan tilanne tästä vähän tasoittuu, lupaan päivitellä vähän useammin kuulumisia!
Tico 15.9.2010 - 27.2.2012
Autossa istuessani mietin, että tällä kertaa ei ainakaan ollut epäselvää, teimmekö oikein.
Kun polkua mennyttä katselen
sidon muistojen kukista seppeleen
siihen kukat ilon, kuin murheenkin
varrelta polun, jota kuljettiin
Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.
Taas valo viiltää taivaanrantaa
Se päivän yöstä erottaaOn tullut aika pois se antaa
Jota niin paljon rakastaa
Sen järjellä me ymmärrämme:
Kun toinen lähtee, toinen jää
Vain pieni lapsi sisällämme
Ei sitä tahdo käsittää
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin
Niin monet kerrat tähän rantaan
Olemme tulleet ennenkin
Jättäneet kahdet jäljet santaan
Nyt yhdet vain vie takaisin
Siis hyvää matkaa, ystäväni
En enää puhu enempää
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin
Sain syliini palan taivasta,
nyt tiedän mitä kaivata..
Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on
Ikävä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)