maanantai 28. maaliskuuta 2011

Poikamiesboksi

Kun pojat alkuun tulivat meille, oli heillä kotinaan kahdesta vanhasta lintuhäkistä väsätty yhdistelmä. Kolmelle poikaselle se meni, mutta poikien kasvaessa niin hurjaa vauhtia, tuli uuden häkin ostolle kiire. Päädyimme sitten kerralla ostamaan ison ja kunnollisen häkin, Critter Nation Doublen. Alkuun pojilla oli vain häkistä ensimmäinen kerros käytettävänään, koksa valtavan kokonsa vuoksi häkkiä oli hankala saada mihinkään. Puolikas häkistä oli helppo mahduttaa portaitten alle tyhjään tilaan.





Myöhemmin minun oli pakko vinkua mieheltä korotusta häkkiin, kun sekin alkoi tuntua ahtaalta. Yhdessä sitten pähkäiltiin ja järjesteltiin korkeammalle häkille tilaa.




Rotat rakastuivat heti valtavaan tilaan ja korkeuteen, pitkään aikaan alaosa häkistä ei ollut edes käytössä.
Rakastan Critter Nationissa sen suuria ovi, joiden avulla häkki on helppo siivota ja kaikki virikkeet saa paikoilleen ilman vääntäytymistä mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Ja tietenkin rakastan sitä siksi, että pojilla on TILAA olla ja temmeltää. (häkin ainoa miinus on, että se ei mahdu kokonaisena suihkuun, joten pissat kaltereista on pyyhittävä rätillä).

Tico, kukkulan kuningas!

"Sähän sanoit, että tä on riippukeinu!"

Pablo ja Tico



Vielä toiveena olisi joskus saada toinen CritterNation Double, joka yhdistettäisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti