perjantai 30. marraskuuta 2012

Nopea päivtys.

Nyt tulee extralyhyt  päivitys, ajattelin kuitenkin kiireessäkin vähän kuulumisia kirjoitella.
Täällä on muuttotouhut päällä, muutan joulukuun alussa uuteen asuntoon ja kiirettä pitää.

Tänään tuli huomattua, että uusi vauva joka sai nimekseen Paco, kasvaa vauhdilla. Tai oikeastaan Rambo taitaa kasvaa todella hitaasti. Paco ja Rambo ovat nimittäin jo saman kokoisia, tarkkoja painoja en tiedä, muttei tuskin paljoakaan eroa.
No, ehkä Rambo kasvaa hitaasti mutta varmasti :)

Muuten tänne kuuluu samanlaista rotantäytteistä arkea, paitsi pojat ovat täysin rakastuneet sekasortoon joka koostuu kymmenistä pahvilaatikoista. Niillä on niin paljon enemmän kiipeilymahdollisuuksia nyt, mutta joka päivä joutuu illan lopuksi etsiä, että mihin laatikkoon kukakin on piiloutunut.

Lisää kuulumisia lupaan laittaa muuton jälkeen, kunhan saan tavarat siellä järjestykseen :)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kaikennäköistä.

Rambon palattua lauantai-iltana kotiin näyttelystä, päästin sen ja uuden vieläkin nimettömän vauvan sohvalle tutustumaan. Rambo ei välittänyt pienestä ollenkaan vaan lähti samantien omille seikkailuretkille. Niinpä palautin vauvan häkkiin ja hetken päästä kiikutin Rambon perässä. Kaksikko otti painimatsit ja ryntäilivät pitkin häkkiä. Mitään ongelmaa ei siis ollut. 

Eilen siivotessani rottahäkkiä, muut juoksivat vapaana ja vauva oli puolet ajasta sohvalla miehen seurana ja puolet totuttelemassa boksissa oloon. Sydäntäsärkevä näky, kun vauva hyppäsi niin korkealle että sai kannen ritiliköstä kiinni ja yritti siinä roikkua päästäkseen pois <3 Noh kohta palautinkin pienen häkkiin antaessani muiden vielä juosta. Ajattelin ettei se nyt toisena päivänä uskalla lattialle lähteä - ei ole kukaan muukaan ikinä uskaltanut.
Pieni osoitti luuloni vääräksi ja poistui häkistä ennätysnopeaa. Häkin alta lattialle saakka seikkailemaan. Minun oli kuitenkin pakko ottaa se kiinni ja palauttaa häkkiin ettei pieni mene kokonaan hukkaan. Olohuoneessa on kuitenkin pikkuisen rotan mentäviä piilopaikkoja, enkä todellakaan halunnut alkaa poitsua etsimään. Sitten kun se oppii kutsuäänen tai voin olla edes vähän varmempi siitä ettei se piiloudu, saa pieni valloittaa lattian.

Rambo alkaa olla oikea huluvili ja maanvaiva. Heti kun häkin ovea raottaa on poitsu karannut jo omille teilleen. Lähtee kuin pallosalama sohvan alle piiloon. Tosin itsehän sitä juuri halusin miettiessäni, että seuraavaksi otan naaraita - aktiivisia rottia jotka touhuisivat häkin ulkopuolellakin. Mutta Rambo on tajunnut, että kiinnijäämisestä seuraa takaisin häkkiin joutuminen ja ei anna kiinni. Niinpä pojan karatessa olen yrittänyt houkutella sen herkuilla syliin jonka jälkeen olen päästänyt sen vielä takaisin jaloittelemaan, ennenkuin pysyvästi pyydystän sen takaisin häkkiin. Tämä on toiminut hyvin, Rambo ryntää karkureissullaankin syliin jos istun keskelle olohuoneen lattiaa :)

Saija on ilmoittanut sijottipojat Hugon ja Rambon näyttelyyn lemmikkimessuille. Ramboa tuskin tarvitsee pestä kun viikko sitten pojan puunasin, mutta Hugo on pakko. Odotan jo kauhulla kirveleviä haavoja käsissä, rinnassa, kaulassa, niskassa, mihin ikinä vaan saippuasta  liukas rotta ehtii tarraamaan :D
Sovittiin, että pesen Hugon jo keskiviikkona, jotta väri ehtii tasoittua. Saija hakee poitsut jo perjantaina ja lupasi vielä sitten syynätä hännät ja muut jos pääsevät likaantumaan. Taidanpa nakittaa kynsienleikkuunkin Saijalle ;)




Vauva, Rambo ja Hugo

Paksu-Osmo 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Perheenlisäystä.

Nyt voin tännekkin ilmoittaa, että meiden perhe kasvoi taas uuden laumanjäsenen myötä.
Saijalta kotiutui pienen pieni blondi punasilmäinen sijottipoika.

Alkuunhan meillä oli tarkoitus ottaa mahdollinen Hugon poika Rambolle kaveriksi, mutta näillä näkymin uuden tulokkaan jälkeen ei enää uusia rottia tule, joten en halunnut suurta ikäeroa Rambon ja uuden vauvan välille. Saijalta sitten kyselin lähiaikoina tulevia poikueita ja Saijalta tuli ilmoitus että vapaana olisi sijottipoikaehdokas. Kahden sekunnin mietintäajalla ilmoitin että pojalle löytyi koti meiltä. 

Saija haki aamulla Rambon näyttelyyn ja toi samalla uuden vauvan kotiin. Bussipysäkillä tapahtuneen vaihdon yhteydessä ei hirveästi kuulumisia edes ehtinyt vaihdella tai poikaa ihmetellä, kipin kapin vaan äkkiä sisälle lämpimään. Kotona boksista paljastui aivan mahdottoman suloinen ja rohkea tapaus. Nimeä tällä pienellä ei vielä ole, mutta eiköhän poitsulle joku sopiva nimi keksitä. 
Rambonkin kohdalla nimen keksiminen oli melkein turhaa, kutsun sitä useimmiten "pieneksi", "vauvaksi" tai "söpöydeksi". 

Uusi pikkuinen meni laumaan heittämällä. Isot pojat ottivat sen samalla tavalla vastaan kuin Rambonkin, hiukan haistellen ja takaisin päikkäreille vetäytyen. Pieni on tosi rohkea, mutta selvästi hitaampi liikkeissään kuin Rambo. Osasyy on varmaan se, että pieni jää vähän väliä heijailemaan päätään ennen kuin jatkaa matkaansa. Kai se vauhti siitä yltyy kun ympäristö tulee tutuksi. 

En malta odottaa mitä Rambo mahtaa sanoa uudesta leikkikaverista kunhan kotiutuu näyttelyreissultaan. Leikkikaveria poika onkin ollut aina vailla, mutta jos nyt saisi otettua painimatsia muidenkin kuin isojen poikien häntien kanssa =)


Rambon näyttelyynvalmistautuminen sujui suhteellisen hyvin, pesusta poika ei tykännyt yhtään, mutta sain pienen rauhoittettua sen verran että sain kynnet edes jotenkuten leikattua. Ja vaikka olin tehnyt boksiharjoitteluja, tänään pieni ei olisi millään halunnut jäädä boksiin vaan hyppi luukkua päin uudestaan ja uudestaan ja kokeili kaivautua boksin nurkista ulos. Toivon mukaan poitsu kuitenkin rauhoittuu boksissa päivän aikana.

Isot pojat näyttävät tällä hetkellä surkeilta. Makaavat häkin tasolla pikkuisen hääriessä ympärillä tuijottaen minua syyttävästi; "eikö me koskaan saada rauhaa noilta riiviöiltä?" <3












Ja taas kerran pahoittelen kuvien laatua :/

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Arkea.

Olen niin laiska päivittämään blogia, kun ei ole edes laittaa kuvia tänne. Uusi kamera on hankinnassa, kunhan saisi jostain kaivettua ylimääräistä rahaa.

Joka tapauksessa, tänne kuuluu edelleenkin hyvää. Lauma toimii ja poitsut tulevat toimeen. Pieniä muutoksia kuitenkin on havaittavissa - isot pojat eivät enää kellahda selälleen Rambon hyppiessä päällä vaan alistavat sen. Kai se alkaa olla jo siinä iässä ettei nenille pomppimista enää hyväksytä.

Rambon vauhti ei ole hiljentynyt tippaakaan, se viipottaa vapaanakin kauhealla vauhdilla ja uskaltaa lähteä pidemmälle seikkailemaan kuin Hugo ja Osmo. Kutsuääntä pieni ei vieläkään tajua, mutta juoksee lähes välittömästi syliin kun menee lattialle istumaan, joten kiinnisaamisen kanssa ei ole onneksi ongelmaa.  

Saija on ilmoittanut pikkuisen jo ensimmäiseen näyttelyyn, sen varalta ollaan boksissa olemistakin harjoiteltu.

Osmo tuntuu vaan lihovan, kun enää en pysty edes säännöstelemään ruokaa kun pienellä sitä  pitää olla koko ajan tarjolla. Herkkuja Osmo ei saa, ja pidän pojat erillään kun annan lihaa tms, jotta Osmo ei syö muiden osuutta. Osmo ei edes välitä tulla häkistä pois - korkeintaan käy tarkastamassa sohvan alusen muiden jemmaamien herkkujen varalta. Noh, toivon mukaan dietti alkaa jossain vaiheessa tehoamaan.

Muuten täällä elellään normaalia arkea, tosin itse olen taas sairaslomalla ja näin ollen pojat saavat paljon enemmän huomiota ja aikaa juosta vapaana.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kuulumisia

Puolitoista viikkoa on vierähtänyt todella nopeasti. Pikkuinen on kotiutunut tosi hyvin ja lauma elelee sulassa sovussa. Isot pojat antavat Rambon riekkua, ja makaavat selällään toisen hyppiessä päällä. Energiaa pienellä riittää, mutta Hugo ja Osmo ovat tosi kärsivällisiä. 

Rambo on juoksennellut sohvalla, mutta tulee myös ulos häkin alle seikkailemaan kun ovi on auki. Kauhean pitkälle en poikaa kuitenkaan päästä, sillä pieni ei ymmärrä vielä tulla luokse herkkujen tms perässä. Niinpä en halua sen livahtavan tv-tason tai sohvan alle.

Rambo on oppinut isoilta pojilta lähinnä sen, että ruokakipon kolina tarkoittaa innostumista. Osmo ja Hugo innostuvat tosin siitä ruuasta - Rambo unohtaa koko ruuan ja säntäilee ympäri häkkiä hyppien ja pomppien. Pieni ei ole kauhen kiinnostunut ruuasta ylipäätään (varmaan ihan hyvä :D) eikä sille kelpaa edes nutriplussa! Vaa`asta on paristot loppu joten en ole pienin kasvua pystynyt yhtään vielä edes seuraamaan, täytyy ensi kerralla muistaa ostaa! 










tiistai 2. lokakuuta 2012

Zaya's Uno Turhapuro aka Rääpy

Nyt täytyy päivittää blogia vähän iloisemmissa merkeissä; meille kotiutui viime sunnuntaina uusi pieni poika. Sijottipoika Saijalta, jonka kaikki sisarukset kuolivat synnytyksessä. Poika kasvoi viisiviikkoiseksi asti Suskilla emonsa Tuikkeen kanssa kahdestaan, kunnes vihdoin sain hakea minimaalisen rottamuksen kotiin. Nimeksi oli suunniteltu Ramboa, mutta pikkuiselle alkaa pikkuhiljaa vakiintua nimi Rääpy. "Virallisesti" pieni tulee kuitenkin olemaan Rambo. Poika on väriltään russian blue agouti ja todella komea rotanalku <3

Isot pojat ottivat Rääpyn vastaan laiskasti. Vähän kävivät haistelemassa ja painelivat takaisin koppeihinsa nukkumaan. Missään vaiheessa ei ole tullut riitaa, isot pojat eivät paljoa välitä pienen leikkimisyrityksistä vaan kääntävät kylkeä. Rääpy on keksinyt omasta mielestään parhaimman leikin ikinä; toisten hännästä roikkumisen hampaillaan. Tästäkään eivät isot pojat välitä vaan saattavat vain tönäistä pienen kauemmas ja jatkaa omia touhujaan.

Vauhtia ja rohkeutta pienellä riittää, rallia vedetään niin häkissä kuin sohvalla. Paikoillaan ei viihdytä yhtään. Pieni rääpäle <3

Järkkärini sanoi itsensä irti, ja kännykällä tästä vauhtihirmusta kuvia on lähes mahdoton saada. Mutta tässä muutama kuva pienestä:


Rääpy & Osmo

Rääpy & Hugo

Rallikisa menossa


Ja kuvat häkistä:


Yläkerta

Alakerta
Rääpyn ensimmäisistä elinviikoista voi lukea Suskin blogista: http://rotakasta.blogspot.fi/

lauantai 22. syyskuuta 2012

Carlos 8.7.2011 - 18.8.2012


Vähän yli viikko Pablon ja Pedron lopetuksesta, tapahtui jotain täysin odottamatonta.
Aloin siivoamaan poikien häkkiä ja nostaessani Carloksen häkistä, huomasin sen olevan mahanalusta myöden märkä; poika kuolasi ja kakoi. 
En tiennyt mitä se oli nielaissut, aamulla pieni oli kuitenkin syönyt täysin normaalisti. Poika oli kuitenkin todella huonossa kunnossa, eikä saanut kunnolla henkeä. Päivystykseen lähdimme samantien.

Lääkäri tähysti pojan keuhkoputken ja ruokatorven pään, muttei sieltä löytänyt mitään. Sanoi, että vaihtoehtona on röntgenkuvat ja mahdollinen operointi, mutta antoi vahvasti ymmärtää, ettei poika välttämättä selviytyisi rauhoittamisesta, ja niin pienen eläimen operointi olisi todella vaikeaa ja riskialtista. Hengitys vaikeutui koko ajan ja teimme pikaisen päätöksen; pojan oli päästävä pois kärsimyksistään.

Carloksen poismeno oli järkytys. Pieni oli vasta vuoden ja kaikki tapahtui niin äkkiä ja yllättäen. En voinut uskoa, että pieni pusupoika oli poissa.














 Ansaitset unen rauhaisan 
ja kiitoksen kaikkein kauneimman.
Suo anteeksi rakkaani kyyneleet nää, 

ne on rakkautta ja ikävää.



Nuku pikkuinen rauhassa, 
ikiuneen tietäen, 
ajasta yhteisestä, 
koska sinua unohda en.
Kiitos siitä lyhyestä ajasta 

jonka sain viettää kanssasi, 
kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi. 
kauniista muistoista jotka jätit jälkeesi. 
Nyt en osaa muuta, kuin itkeä perääsi.
Kiitos öistä, päivistä, kaikesta. 

Ajoista helpoista ja vaikeista.
Kiitos, 

kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään.. 
Mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaamillaista on,
kun rakkaimpansa menettää.




Ei jaksanut sydän kultainen,
vaan lähdit luokse pilvien valkeiden.
Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin,
vaikka hetkellisesti sitä toivoinkin.
Katseesi pienessä ikkunassa,
on vieläkin muistoissani olemassa.
Talletan tuon kuvan syvälle sydämeen,
kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen.
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläs sateenkaaren valtakunta.

 Loppui tuska, tuli rauha, uni kaunis ikuinen.



Lepää rauhassa -
aurinkokin käy yön verhon taakse
ja jättää tähdet lepoasi valvomaan.