lauantai 27. elokuuta 2011

Halikon näyttely

Käytiin miehen kanssa Halikon näyttelyssä, aika ei oikein riittänyt kun lähtö myöhästyi (niin kiireellä lähdettiin että paitakin oli nurinpäin ja vasta kotona huomasin :D) ja piti ehtiä takaisin Turkuun viimeistään puoli yhdeksi. 


Pikavisiittikin riitti siihen, että sai jonkinlaisen kuvan näyttelyistä. 
Itse en vielä tiedä alanko näyttelyissä rottien kanssa käymään, mietin onko näyttelyt sen arvoisia, että rotta viettää boksissa melkein koko päivän.


Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi myytäviin rottiin, vaikkei kuudetta ole tulossakaan. (Mies kyllä sanoi ettei kuudennesta varmaan haittaakaan olisi ;)) 
Nähtiin myös pikaisesti Suski ja Mikko, ja ehdittiin myös hetki seuraamaan agilityradalla harjoittelevia rottia ja niiden omistajia. 


Olisi ollut mukava jäädä pidemmäksi aikaa. Noh, jos ensi kerralla sitten. 


Täällä odotellaan Suskin uutta blogitekstiä näyttelystä ja heidän rottiensa arvosteluista *vinks vinks* :) 

1 kommentti:

  1. Oli kyllä mukava nähdä vaikkakin vain hyvin pikaisesti kun aamu meni itsellä aika sählingiksi. Meillä päivä vähän myös venyi, ja kotiutumaan päästiin vasta yhdeksän jälkeen. Blogipäivitystä on luvassa viimeistään huomenissa, jos en tänään jaksa ;)

    Onhan tuo näyttelypäivä rotillekin pitkä, mutta kyllähän rotat nukkuvat päivisin pitkälti kotonakin. Illalla näyttelypäivän jälkeen häkissä riittää kyllä aina hetki hulinaa, kun on taas tilaa spurtata. Vaikka kyllä uudet hajut ja äänet rottia myös vähän väsyttävät, vaikkei päivän aikana tulisi niin paljoa touhuttua.

    VastaaPoista