torstai 29. syyskuuta 2011

Laventelintuoksuinen lauma

Tulin kipeäksi, joten lähdin töistä kotiin jo kymmenen aikaa aamulla. Kurkku oli kuin hiekkapaperia ja kaikki lihakset särkivät ja jouduin vielä pyöräilemaan 4km kotiin. Kotona mittasin kuumeen; 38,2. Noh, ei siinä auttanut kuin napata buranaa ja hetken nukuttuani olo oli sen verran parempi että aloin siivoamaan poikien häkkiä.
Pesin KAIKEN häkistä laventelintuoksuisella saippualla, ruokuppeja myöden. Pidin huolta että kaikki mitä häkkiin laitoin varmasti tuoksui samalta. 
Sitten pesin pojat, pikkuiset viimeiseksi. Osmo ja Hugo nauttivat föönillä kuivaamisesta ja makoilivat tyytyväisinä boksissa, vaikken ollut edes niitä vielä totuttanut koko vempaimeen. Siirsin häkin makuuhuoneeseen missä pojat eivät normaalisti saa olla ja lisäsin pienet laumaan. 
Kyllä Tico muutaman kerran junttasi vauvat maahan, mutta rauhoittui aika nopeasti, eikä ollut missään vaiheessa enää niin kovakourainen. Eilen vapaana ollessaan Tico kiipesi pikkupoikien häkin päälle ja alkoi huitomaan Osmoa hullun lailla ja sen häntä vispasi puolelta toiselle. Nyt kuitenkin on paljon rauhallisempi pienten seurassa. Nyt vaan toivotaan että tilanne pysyy samana. Mietin, uskallanko jättää pienet häkkiin yöksi, tai uskallanko edes ottaa niitä pois. Pelkään, että jos otan ne yöksi pois, tilanne muuttuu taas. 


Pikkuiset nousevat sylissä ollessaan vataani vasten nojailemaan ja nauttivat silityksistä mielin määrin. Silmät kiinni ne narskuttelevat hampaitaan ja työntävät päätä silittävää kättä vasten <3 Osmo pysyy paikoillaan niin kauan kun sitä vaan jaksaa silittää. Sohvalla asia on eri, silloin on niin kiire juoksemaan ja tutkimaan.

Pienet <3
Tico päikkäreillä <3

Möhkäle. En voi uskoa että Carlos oli hetki takaisin aivan pienen pieni vauva. Ei sitä tätä nykyä enää voi Rääpyksikään kutsua :D


Suskin blogista bongasin putken ja kävin eilen hakemassa Stockan lemmikkiosastolla pojillekkin omat :) Halkasija on kyllä aika pieni, muttei kuitenkaan jumiin jäämisen riskiä ole.
Laventelintuoksuinen häkki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti