Kuulumisia vihdoinkin!

Täällä on tapahtunut yhtä jos toista, paljon paljon asioita, joita olisi hyvin voinut tulla blogiin kirjoittamaan aikasemmin. Mutta yksi asia ei vaan ole riittänyt; aika.


Ensinäkin lapin reissumme ei peruuntunut, vaan lähdin haikein mielin mukaan. Vanhempani kävivät poikia ruokkimassa ja katsomassa, mutta juoksemaan ne eivät päässeet. Tästä kiitos miehelle, joka ei suostunut antamaan poikia "tuntemattomalle" hoitoon. Pojilla siis olisi ollut tiedossa hoitopaikka jossa ne olisivat saaneet juosta jopa päivittäin. Tavallaan ymmärsin kyllä miehenkin kannan, mutta silti se ärsytti. Mies oli sitä mieltä, ettei varsinkaan Ticoa voi viedä ventovieraalle hoitoon, koska sen kunto voi romahtaa sillä aikaa. Silti hänestä oli parempi vaihtoehto että pojat jäävät kotiin ja vanhempani käyvät päivittäin niitä katsomassa ja Ticon kuntoa tarkastamassa.


No joka tapauksessa, pojat olivat täysissä ruumiin ja sielun voimissaan kun palasimme, virtaa olisi riittänyt vaikka mihin. Eikä ihme, olivathan ne joutuneet kököttämään melkein viikon mökissään. Mökki oli varattu meille viikoksi, mutta lähdimme jo päivää aikaisemmin ajamaan takaisin kotiin, niinpä uudenvuodenaatto meni autossa istuessa.


Mutta oli kyllä viimeinen reissu jonka ajaksi jätän pojat "oman onnensa" varaan, sen verran kova huoli oli ettei reissusta pystynyt täysin nauttimaan, vaikka muuten viikko oli enemmän kuin täydellinen. Paljon lunta, pakkasta, poroja, ihana mökki ja puusauna. Kamera jäi tietenkin kotiin.




Pari viikkoa sitten pääsimme vihdoin ja viimein muuttamaan remontin alta pois. Asumme siis nykyisin Martissa, kerrostalokaksiossa. Ihanaa. Ei enää ainuttakaan työkalua pitkin poikin asuntoa. Ei tarvitse miettiä mitä mies seuraavaksi alkaa remontoida.
Ikävämpi uutinen on miehen allergia. Alkuvuodesta se paheni niin paljon, että mies oli jatkuvasti sairaslomalla allergiasta johtuvien keuhkoputkentulehdusten ja astman vuoksi. 
Varauduin jo pahimpaan. Muuton jälkeen tilanne tuntui toivottomalta, asunnossa oli aikaisemmin ollut kissa, ja joka paikka oli täynnä kissankarvoja ja hilsettä, ja mies sai niistäkin vakavia oireita. Siivosin asuntoa hullun lailla ja allergiaoireet alkoivat lievetä. 


Poikien häkki asetettiin eteiseen, kuitenkin niin että näkevät olohuoneeseen ja ovat "keskeisellä" paikalla seuraamassa talon tapahtumia. Eteiseen rajattiin alue jossa pojat saavat juosta, ja aina kun ne ovat juosseet, imuroin ja pesen lattian. Allergia tuntuu pysyvän kurissa.
Rajattu alue ei kuitenkaan ole pikkupoikien mieleen. Tietenkään. Isot pojat kyllä viilettävät menemään, kuten Carloskin. Mutta Hugo ja Osmo eivät. Ne eivät vapaaehtoisesti tule häkistä ulos ja jos ne nostaa lattialle, ne kiipeävät takaisin. Nehän olivat tottuneet juoksemaan vain sohvalla, ja silloin kun totutin niitä juoksemaan lattialla, ne piiloutuivat lipaston alle kun eivät päässeet takaisin häkkiin. Nyt niitä ei voi enää miehen allergian vuoksi juoksuttaa sohvalla, joten minun pitää keksiä jotain, jolla saan pikkuisetkin nauttimaan vapaudestaan.



Pari kuukautta sitten aloitin iltalukion. Ja päivisin olen töissä. Töiden ja koulun väliin jää pari tuntia, ja siinä välissä pitäisi ehtiä juoksuttaa toinen laumasta, siivota rottahäkki siivouspäivinä ja rynnätä itsekin suihkuun. Kiirettä on siis ollut, varsinkin kun viikonloput ovat menneet asunnon järjestämiseen. Nyt tilanne alkaa onneksi muuton osalta rauhoittua, mutta aikaa ei siltikään hirveästi jää. 
Tänään minulla oli vapaapäivä töistä, joten päätin herätä aikaisin juoksuttamaan poikia. 
Turhaahan se oli, pojat ovat niin täysin kellon orjia, ettei niitä saa aamulla häkistä pois.


Kunhan tilanne tästä vähän tasoittuu, lupaan päivitellä vähän useammin kuulumisia!