tiistai 1. marraskuuta 2011

Kiirettä ja väsymystä

Kiirettä pitää. Töitä riittää ja olen iltaisin aivan loppu, ja vielä pitäisi juoksuttaa kaksi laumaa. Hyvä jos molemmat laumat saavat juosta sen yhden tunnin. Tänään on onneksi vain parin tunnin päivä, mutta huomenna senkin edestä 11h. No, ainakin tänään pojat saavat pitkän juoksutuokion, tällä kertaa olivat aamulla vähän virkeämpiä ja isot pojat pääsivät nyt hetkeksi jaloittelemaan ennen töihin lähtöä.

Pedro loukkasi perjantaina taas häntänsä, en tiedä miten mutta se piippaili surkeana häkissään ja kun nostin sen sohvalle se alkoi nuolemaan hännänpäätänsä. Nyt viipottaa menemään taas tavalliseen tapaansa, luultavasti häntä on venähtänyt, mutta edelleen aristelee minua; kun nostin sen häkistä pois joko sitä sattui vaikken häntään edes koskenut tai se säikähti mutta sen jälkeen ei ole antautunut kiinni kunnolla. Niinpä lepytystä jatketaan vielä herkuilla ja rapsutuksilla.

Näyttely odottaa jo muutaman päivän päässä, enkä todellakaan tiedä miten tälläisen työviikon jälkeen jaksan perjantaina ruveta vielä pikkuisia tuunaamaan.

Kaksi laumaa kyllä lisää työtä aika paljon vaikken osannut sitä edes kuvitella, varsinkin kun töitäkin on tällä hetkellä niin paljon. Vähän ärsyttää että piti ahnetia rottia lisää taloon, mutten enää mistään hinnasta yhdestäkään pienestä luopuisi. Miehelle en viitsi mitään sanoa, koska väitin kiven kovaa ettei kuudesta rotasta ole yhtään enempää vaivaa kuin neljästäkään :P Tulevaisuudessa neljän rotan lauma on aivan maksimi. Tosin sanoin niin jo aikaisemmin ja kuinkas silti kävikään.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti