Pablo & Pedro 15.9.2010 - 9.8.2012

Pablo ja Pedro, meidän isot pojat pääsivät höyhensaarille jo yli kuukausi sitten.
Pedron bumblefoot paheni eikä antibiootista ollut apua. Poika pystyi vielä kävelemään normaalisti vaikka rakko jalkapohjassa oli tosi iso, ja jaksoi vielä tulla jaloittelemaankin. Tosiasia kuitenkin oli, että vaikka poika pystyi vielä kävelemään normaalisti, ei se ollut enää oma itsensä, paha tulehdus vei voimat. Kun antibioottikuuri ei purrut, päätimme että pojan on aika päästä pois. Alkuun oli tarkoitus, että Pablo jäisi yksin tai sitä yritettäisiin sopeuttaa pikkuisten laumaan. Pedron antibioottikuurin aikana kuitenkin Pablokin alkoi näyttämään heikentymisen merkkejä, poika laihtui huimasti ja nukkui paljon. Kun päätöksen aika sitten tuli, oli Pablolla jo kyljet lommolla ja eikä se selvästikkään ollut voimissaan enää, enkä uskonut sen kestävän Pedron poismenoa ja yksinoloa, saatika sopeutumista uuteen laumaan. Niinpä teimme raskaan päätöksen, että molempien on aika päästä pois.

Vaikka isot pojat olivatkin täyttäneet elämäämme jo lähes kaksi vuotta, oli lopetuspäätös kuitenkin helppo. Pojat olivat vanhoja ja ne olivat eläneet pitkän ja hyvän elämän. En halunnut niiden kärsivän.

 Käy enkeli
vieressäs
taivaan rantaan,
on kulkusi
kevyttä, jalkasi 
kantaa.
Et suruja tunne
taivaan tiellä, on
monet rakkaat
vastassa siellä.
Sinä elät
myöskin
keskellämme,
koska säilyt aina
sydämissämme.

Niin äkkiä lähdit.
Varoitit hetken ennen. 
Halunnut et rakkaittesi 
itkevän hupenevaa aikaa.
Tulit ovelle vastaan,
varjonasi ystäväni,
pinnistit voimasi tervehdykseen, 
kuin se tärkeintä maailmas ois.
Kadun niin paljon.
Hetkiä, joina en sulle löytänyt aikaa,

jota luulon olevan loputtomiin.

Yhden minä tiedän,
me tapaamme vielä.
Tässä maailmassa kenties,
jos sielumme vaeltavat.
Jos taivas on totta,
sinä odotat minua siellä,
mitä olenkaan vailla ilman lämpöäsi...




Vaipui voimasi hiljalleen,
hetki lähdön läheni.
Päivänä kauniin kesäisen,
tuli luoksesi lepo ikuinen.

 Jäi jäljelle vain irtokarvat, 

sydämeen suuret avohaavat. 

Ja ne repaleiset takinvuoret, 

kaikki ne revityt lelut, puunkuoret... 

Vain jokainen muisto, 

hetki täynnä elämää, 

kun näitä muistelen -en koskaan yksin jää

Juoksutusongelmia ja kutisevia rottia

Vaikka viime postauksessa sanoinkin, että isot pojat ja Carlos viilettävät menemään, eivät ne silti ole vielä täysin kotiutuneet. Pedro ja Pablo tulevat kyllä häkistä ulos, mutta ovat silti edelleen hyvin varovaisia ja pienenkin äänen kuullessaan ryntäävät takaisin häkkiin.
Pedro ei tullut tänäänkään häkistä ulos kuin hetkeksi.
Carloskin oli todella peloissaan, vaikka edellispäivänä se tutki jo pesuhuoneenkin kun ovi oli jäänyt raolleen.


Ennen tänne muuttoamme asuin remontin vuoksi rottien kanssa vanhempieni luona pari viikkoa. Siellä pienet ja isot pojat tutkivat joka nurkan huoneestani jo melkein ensimmäisenä päivänä. Jopa Hugo ja Osmokin laskeutuivat sängyltä lattialle tutkimaan. Pablokin näytti, että papparainenkin osaa vielä kiivetä - se kiipesi tuolin selkänojan sarjoja pitkin ikkunalaudalle.

Täällä kuitenkin rotat ovat todellisia jänishousuja. Epäilen vahvasti, että se johtuu kissan hajusta. Vanhempieni luona haisi koira, mutta pojat ovat jo tottuneet koiran hajuun vaatteissani ja onhan koirani välillä käynyt kyläilemässäkin luonamme.
Olisko jotain vinkkejä jolla pojat saisi uskaltautumaan ulos häkistä paremmin? Liikunnan puute ei tee kellekkään hyvää, ja varsinkin pienet ovat alkaneet lihoa :S


Lisäksi pojat ovat kutisseet jo pitkään, ruoan vaihdoksesta asti. Vaihdoimme pelletin takaisin siemenseokseen, mutta kutina jatkui. Mitään loisia ei näkynyt, mutta rottien ihot olivat aika kuivia, joten ajattelin sen johtuvan liian kuivasta huoneilmasta. Kosteuden lisääminenkään ei auttanut, joten loishäädin pojat varmuuden vuoksi. Kutina jatkuu edelleen.
Carloksella on paljon rupia ylävartalossa, olen laittanut niihin Aloevera-geeliä ja alkavat parantua, mutta tuntuu, että niitä tulee vain koko ajan lisää. Muilla on muutama pieni rupi siellä täällä, mutta kutisevat myöskin paljon. Pesin pojat ihoa rauhoittavalla shampoolla, mutta se ei tuntunut paljoa auttavan. Rapsuttavat pääsääntöisesti kuonoa, kaulaa ja etutassuja.
Ruokavalio on nyt ollut pelkkää tuttua siemenseosta ja tuoreita ja tuttuja vihanneksia, eli ei mitään proteiinipitoista tai outoa ruokaa.


Osaisiko joku neuvoa, mistä kutina saattaisi johtua? Pitäisikö pojat kiikuttaa eläinlääkäriin, jos niillä on jokin loinen johon Frontline ei tehoa? 
Yksi iso plussa tässä asunnossa on se, että eläinlääkäri on yhden korttelin päässä =)














Seuraavaan postaukseen lupaan laittaa kuvia kunhan niitä ehtii ensin ottamaan!

Kuulumisia vihdoinkin!

Täällä on tapahtunut yhtä jos toista, paljon paljon asioita, joita olisi hyvin voinut tulla blogiin kirjoittamaan aikasemmin. Mutta yksi asia ei vaan ole riittänyt; aika.


Ensinäkin lapin reissumme ei peruuntunut, vaan lähdin haikein mielin mukaan. Vanhempani kävivät poikia ruokkimassa ja katsomassa, mutta juoksemaan ne eivät päässeet. Tästä kiitos miehelle, joka ei suostunut antamaan poikia "tuntemattomalle" hoitoon. Pojilla siis olisi ollut tiedossa hoitopaikka jossa ne olisivat saaneet juosta jopa päivittäin. Tavallaan ymmärsin kyllä miehenkin kannan, mutta silti se ärsytti. Mies oli sitä mieltä, ettei varsinkaan Ticoa voi viedä ventovieraalle hoitoon, koska sen kunto voi romahtaa sillä aikaa. Silti hänestä oli parempi vaihtoehto että pojat jäävät kotiin ja vanhempani käyvät päivittäin niitä katsomassa ja Ticon kuntoa tarkastamassa.


No joka tapauksessa, pojat olivat täysissä ruumiin ja sielun voimissaan kun palasimme, virtaa olisi riittänyt vaikka mihin. Eikä ihme, olivathan ne joutuneet kököttämään melkein viikon mökissään. Mökki oli varattu meille viikoksi, mutta lähdimme jo päivää aikaisemmin ajamaan takaisin kotiin, niinpä uudenvuodenaatto meni autossa istuessa.


Mutta oli kyllä viimeinen reissu jonka ajaksi jätän pojat "oman onnensa" varaan, sen verran kova huoli oli ettei reissusta pystynyt täysin nauttimaan, vaikka muuten viikko oli enemmän kuin täydellinen. Paljon lunta, pakkasta, poroja, ihana mökki ja puusauna. Kamera jäi tietenkin kotiin.




Pari viikkoa sitten pääsimme vihdoin ja viimein muuttamaan remontin alta pois. Asumme siis nykyisin Martissa, kerrostalokaksiossa. Ihanaa. Ei enää ainuttakaan työkalua pitkin poikin asuntoa. Ei tarvitse miettiä mitä mies seuraavaksi alkaa remontoida.
Ikävämpi uutinen on miehen allergia. Alkuvuodesta se paheni niin paljon, että mies oli jatkuvasti sairaslomalla allergiasta johtuvien keuhkoputkentulehdusten ja astman vuoksi. 
Varauduin jo pahimpaan. Muuton jälkeen tilanne tuntui toivottomalta, asunnossa oli aikaisemmin ollut kissa, ja joka paikka oli täynnä kissankarvoja ja hilsettä, ja mies sai niistäkin vakavia oireita. Siivosin asuntoa hullun lailla ja allergiaoireet alkoivat lievetä. 


Poikien häkki asetettiin eteiseen, kuitenkin niin että näkevät olohuoneeseen ja ovat "keskeisellä" paikalla seuraamassa talon tapahtumia. Eteiseen rajattiin alue jossa pojat saavat juosta, ja aina kun ne ovat juosseet, imuroin ja pesen lattian. Allergia tuntuu pysyvän kurissa.
Rajattu alue ei kuitenkaan ole pikkupoikien mieleen. Tietenkään. Isot pojat kyllä viilettävät menemään, kuten Carloskin. Mutta Hugo ja Osmo eivät. Ne eivät vapaaehtoisesti tule häkistä ulos ja jos ne nostaa lattialle, ne kiipeävät takaisin. Nehän olivat tottuneet juoksemaan vain sohvalla, ja silloin kun totutin niitä juoksemaan lattialla, ne piiloutuivat lipaston alle kun eivät päässeet takaisin häkkiin. Nyt niitä ei voi enää miehen allergian vuoksi juoksuttaa sohvalla, joten minun pitää keksiä jotain, jolla saan pikkuisetkin nauttimaan vapaudestaan.



Pari kuukautta sitten aloitin iltalukion. Ja päivisin olen töissä. Töiden ja koulun väliin jää pari tuntia, ja siinä välissä pitäisi ehtiä juoksuttaa toinen laumasta, siivota rottahäkki siivouspäivinä ja rynnätä itsekin suihkuun. Kiirettä on siis ollut, varsinkin kun viikonloput ovat menneet asunnon järjestämiseen. Nyt tilanne alkaa onneksi muuton osalta rauhoittua, mutta aikaa ei siltikään hirveästi jää. 
Tänään minulla oli vapaapäivä töistä, joten päätin herätä aikaisin juoksuttamaan poikia. 
Turhaahan se oli, pojat ovat niin täysin kellon orjia, ettei niitä saa aamulla häkistä pois.


Kunhan tilanne tästä vähän tasoittuu, lupaan päivitellä vähän useammin kuulumisia!

Tico 15.9.2010 - 27.2.2012

Tico vietiin lopetettavaksi 27.2.2012, kun pojan kunto alkoi mennä selvästi huonompaan suuntaan. Veimme pojan eläinlääkärille, ja tällä kertaa lopetus sujui niin kuin pitikin. 


Autossa istuessani mietin, että tällä kertaa ei ainakaan ollut epäselvää, teimmekö oikein.

Kun polkua mennyttä katselen

sidon muistojen kukista seppeleen

siihen kukat ilon, kuin murheenkin

varrelta polun, jota kuljettiin

Koskaan ei tiedä

onko aikaa paljon

vai vähän,

yht´äkkiä huomaa

se päättyikin tähän.

On paikkasi tyhjä ja

korvaamaton, ja

kaipuu suuri

sanaton.

Taas valo viiltää taivaanrantaa

Se päivän yöstä erottaa
On tullut aika pois se antaa
Jota niin paljon rakastaa
Sen järjellä me ymmärrämme: 
Kun toinen lähtee, toinen jää
Vain pieni lapsi sisällämme
Ei sitä tahdo käsittää
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin

Niin monet kerrat tähän rantaan
Olemme tulleet ennenkin
Jättäneet kahdet jäljet santaan
Nyt yhdet vain vie takaisin

Siis hyvää matkaa, ystäväni
En enää puhu enempää
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää 

Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin

Sain syliini palan taivasta, 

nyt tiedän mitä kaivata..

Oli aika raskaiden päätösten, 

saattaa sut huomaan enkelten. 

Nyt saat juosta seuraten heitä, 

ei kipu enää elämääsi peitä. 

Suru on suuri ja lohduton, 

mut tiedän - sun hyvä olla nyt on

Ikävä.

Pitkästä aikaa

Blogin päivittely on jäänyt kiireen keskellä pahasti taka-alalle. Tai ei välttämättä niinkään kiireen vuoksi, mutta ennemmin viettää senkin ajan poikien kanssa. Elämässä tapahtuu sitä sun tätä ja kaikki stressi tuntuu vaan pinoutuvan niskaan. Tuntuu ettei ole edes mitään kirjoitettavaa, pelkästään huonoja uutisia;

Pojilla on jonkunasteinen flunssa, Pablolla pahin. Pikkupojat Hugo ja Osmo ovat siltä säästyneet ja Carloskin alkaa olla parempaan päin.
Ticon kunto on pysynyt pienestä flunssasta huolimatta normaalina, eli pahempaan suuntaan ei poika ole mennyt. Silti tuntuu että ehkä olisi aika päästää irti; mietin koko ajan että kuinka pahalta Ticosta tuntuu, onkohan sen raskas hengittää tai sattuuko sitä. Poika on kuitenkin edelleen virkeä ja touhukas, rohinaa kuuluu aika usein, muttei kuitenkaan päivittäin. Kunpa vaan se osaisi kertoa miltä siitä tuntuu, päätös olisi paljon helpompi; onko oikein pitää se hengissä, onko oikein lopettaa se? Entä jos se ei kuitenkaan kärsi?

Poikien ruokavalio vaihtui pellettiin ja koirannappulaan, mutta vaihdos ei onnistunut niin hyvin kuin kuvittelin; isojen poikien kyljet ja kaulan alus on nyt täynnä rupia ja Carloksella on pari ihan pientä. Hugo ja Osmo ovat niiltä säästyneet. Mietin että johtuuko nuo ruvet pelletistä vai annoinko liikaa koirannappulaa :S
 Paranemaan päin kuitenkin ovat, huuhtelin kylkiä lämpimällä vedellä, putsasin haavat ja laitoin Aloe vera-geeliä päivittäin. Kynnet yritin leikata mahdollisimman lyhyeksi, mutta silti poitsut onnistuvat repimään ruvet auki.

Vaikken ole pitkään aikaan mitään kuulumisia kertoillut, ei niitä silti tämän enempää ole. Hugo ja Osmo ovat kasvaneet jo niin isoiksi, ettei niitäkään voi enää vauvoiksi kutsua. Molemmat ovat rauhoittuneet ja rakastavat olla sylissä.
 Yritin päästää ne keittiöön juoksemaan, mutta ne piiloutuvat vain kaapin alle eivätkä uskalla tulla pois. Niinpä ne taitavat jäädä kokonaan sohvalle sylirotiksi, kun sohvalta ei uskalleta vieläkään poistua. 


Koitan nyt ryhdistäytyä ja yrittää päivitellä kuulumisia!

Kuvia

Tälläisen ompelin yksi päivä. Jäi vähän liian pieneksi, mutta harjoitustyö se vasta olikin :)

Liedon näyttely

Liedon näyttely meinasi meidän porukalta jäädä kokonaan välistä, kun typeryyksissäni katsoin väärin bussiaikataulua; katsoin arkipäivää vaikka oli lauantai. (Myöhemmin tosin tajusin että oli vielä kaiken lisäksi pyhäpäivä). No bussipysäkillä vasta tajusin, että bussia ei ole edes tulossa ja ryntäsin takaisin kotiin soittamaan Suskille. Loppujen lopuksi Suski ja Mikko ehtivät hakemaan minut täältä saakka ja ehdimme vielä kahdeksaksi perille. Muiden saapuessa aloitettiin pöytien järjestäminen. Hugo ja Osmo majoittuivat Suskin mukana tuomaan boksiin, jotta pojilla olisi enemmän tilaa.

Itse näyttelypäivä oli onnistunut ja tosi mukava, aika tuntui vaan käyvän vähän pitkäksi. 
Myyntipöydällä oli vaikka mitä ihania eläinaiheisia kylttejä sun muuta, mutten ollut tajunnut ottaa käteistä mukaan. Onneksi tuli napattua käyntikortti mukaan myöhempiä tilauksia varten (http://storyart.fi/). Unohdin ottaa omat myyntiin tulevat riipparitkin mukaan kaiken hässäkän keskellä. Kamerakin unohtui joten kuvia en saanut otettua.



Olin siis ilmoittanut Hugon ja Osmon molemmat pet-luokkaan ja Hugon vielä viralliseen.
Pojat lähtivät ensimmäisten mukana tuomaripöytien eteen jonottamaan. Seurailin kauempaa kun tuomari tutki poitsuja ja pikkuiset ottivat sen tosi rauhallisesti.

Hugo sai A:n ja Osmo AB:n.
 Tuomarin (Janina Kultanen) arvostelut:

Hugo: "Hyvä massa. Erittäin hieno häntä. Puhdas turkki, ok iho. Kynnet leikattu, mutta terävät. Voisi leikata enemmänkin. Vilkas, mutta helppo käsitellä. A.

Osmo: "Hyvässä massassa. Iso poika :) Puhdas turkki, ihossa likaa. Hyvä häntä. Kynnet leikattu, mutta terävät. Utelias ja mukava käsitellä. Suloinen."

Hugon pääsyä viralliseen sai jonkun aikaa vielä odotella, mutta loppujen lopuksi Hugo sai L1/2. 
Tuomarin (Potku Holmstedt) arvostelu:
"Hyvä tyyppi ja koko. Hyvät pointit. Muutama valkoinen varvas etutassussa. Varjostus vahva, mutta epätasainen. Kauniit silmät. Hienot korvat.
Kunto ja tempp.: Hyvä"

Olin siis kaikinpuolin tyytyväinen arvosteluihin, vähän harmittaa tuo Osmon AB likaisen ihon vuoksi, olisi pitänyt pestä tarkemmin.

Päivän lopulla olin todella väsynyt, meinasin pariin kertaan nukahtaa tuolille. Osmo ja Hugo eivät stressanneet yhtään vaan nukkuivat tyytyväisinä. Joka tapauksessa näyttelypäivä oli tosi mukava, ja jatkossa tullaan myös näyttelyissä käymään.


Iso kiitos Suskille ja Mikolle päivän pelastamisesta!!

Pedron tassut ovat jo paljon paremmassa kunnossa päivittäisen pesun ja rasvauksen ansioista. Toisessa takatassussa on enää pieni läikkä. Carloksen räikäisyys on vähentynyt huomattavasti, ja poika on paljon virkeämpi taas.
Eli vähän parempaa kuuluu tänne meidän rottalaan! :)